Lavamiesten Ekolavat – Säästää rahaa, aikaa ja ennenkaikkea ympäristöä!

 

Ekolavoissa ympäristö on tärkeässä roolissa

”Päästöjen vähentäminen vaihtolavojen käytössä on meille tärkeä tavoite, mutta pitää ymmärtää, ettei tämä saa vaatia vanhan kaluston hylkäämistä tai merkittäviä investointeja, jotka eivät tuo yritykselle säästöjä. Se ei olisi taloudellista todellisuutta monelle yritykselle”  tiivistää yrityksen tuotepäällikkö Waltteri Kahra.

Ekolavojen hiilijalanjälki niiden elinkaaren aikana on merkittävästi tavallista vaihtolavaa pienempi, koska suuren osan ajasta tien päällä, ne pystytään kuljettamaan suurempien lavojen sisällä.


Merkittävä osa päästöistä syntyy kuljetuksissa. Ekolavojen avulla mahdollistetaan suuria päästövähennyksiä.

Tämän lisäksi yritys aikoo kompensoida osan valmistusvaiheen päästöistä. Yhteistyössä Taimiteon kanssa, jokaista myytyä Ekolavaa kohden istutetaan taimi. Samalla työllistetään myös suomalaisia nuoria.

Ensimmäiset 1000 taimea ovat jo matkalla maahan.

Yksi taimi

Laskureissa käytämme Luonnonvarakeskukselta saamiamme keskimääräisiä hiilensidontalukuja 55 vuoden kiertoajalla. Käytämme laskelmissa puulajina metsäkuusta (Picea abies) ja maalajina kivennäismaata. Puun, karikkeen sekä maaperän hiilensidonta yhdelle kuusen taimelle 55 vuoden kiertoajalla Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Suomeen kivennäismaalla on noin 64 kg C (ekv.). Kuusen lisäksi istutamme myös mäntyä turvesuoalueille.

Lue lisää Taimiteosta täältä

Lue lisää SSAB:n EcoUpgraded konseptista ja päästöystävällisistä Hardox lavoista täältä.

_____________________________________________

Fincumet Container Oy on osa Fincumet Group konsernia. Fincumet Group on 100% Suomalainen perheyhtiö, joka myy ja valmistaa erilaisia vaihtolavoja, kontteja, tilaratkaisuja, keräysastioita, kauhoja sekä muita ympäristöhuollon tuotteita.

Lisätiedot;

Joonas Järvensivu
joonas@fincumetcontainer.fi
+358400222162
Toimitusjohtaja
Fincumet Container Oy
Lakeway Finance Oy