Vuosi sulkeutuu jälleen ja on aika kiittää teitä, jotka mahdollistatte toimintamme, sekä jakaa kanssanne muutamia merkittäviä tapahtumia matkaltamme.
Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit
Jokainen vuosi opettaa meille arvokkaita asioita ja jälleen voimme todeta, että 2023 haasteineen on tarjonnut meille hyviä mahdollisuuksia ymmärtää tarpeitanne ja palvella niitä paremmin.
Arvokkaan palautteen ja ideoiden avulla olemme vahvistaneet markkinaosuuttamme kaikilla tuotesegmenteillämme sekä kehittäneet jätepuristimia ja muita olemassa olevia tuotteitamme merkittävillä tavoilla eteenpäin.
Tänä vuonna palvelimme lähes 3000 yritystä. Kiitämme tästä luottamuksesta niin pitkäaikaisia asiakkaitamme, jotka ovat toimineet kanssamme jo vuosia, sekä uusia kumppaneita, joita olemme saaneet osaksi tarinaamme kuluvan vuoden aikana.
Toivotamme teille menestyksekästä vuotta 2024!
Fincumet kasvaa ja laajenee
2023 on ollut yrityksellemme merkittävän muutoksen ja kasvun aikaa. Olemme saaneet ammattitaitoista lisäystä henkilökuntaamme niin Suomessa, Ruotsissa kuin tehtaallamme Virossa. Teidän avullanne voimme panostaa laadukkaaseen palveluun ja toimintaan entistä paremmin tulevien vuosien aikana.
Fincumet Container Oy
Kotimaassa rakennamme parhaillaan kahta uutta toimipistettä Espooseen, jotka avautuvat keväällä 2024. Espoon toimipisteet ja varasto tulevat parantamaan kykyämme palvella asiakkaita pääkaupunkiseudulla entistä tehokkaammin keskeisen sijainnin ansiosta.
Vaihtolavojen sekä konttien liiketoiminnan jatkuminen vahvana on rohkaisevaa. Samalla jätepuristinten tuotekehitys etenee tehokkaasti ja markkinaosuutemme kasvaa tasaisesti. Uskomme vahvasti, että kasvumme perustuu asiakkaidemme tarpeiden ymmärtämiseen ja niiden kautta tarjontamme parantamiseen.
Fincumet AB
Fincumet AB:n perustaminen Ruotsiin on ollut onnistunut askel kohti vahvempaa pohjoismaista kasvua. Ruotsin yhtiömme on onnistunut löytämään vahvan jalansijan markkinaan, jonka uskomme kasvavan edelleen uuden tontin avaamisella Norrtäljeen Tukholman pohjoispuolelle. Tämä laajentuminen tukee strategiaamme mahdollistaa entistä parempaa palvelua kaikille pohjoismaisille asiakkaillemme
Birger OÜ
Haasteellisesta markkinasta huolimatta, tilauskantamme tehtaalla on vuoden 2023 sulkeutuessa erittäin vahva. Tämän lisäksi saimme ISO9001 laadunhallinta, sekä ISO14001 ympäristönhallinta sertifioinnit, jotka tukevat sitoutumistamme jatkuvaan laadun ja vastuullisuuden kehittämiseen. Tulevina vuosina tulemme edelleen panostamaan voimakkaasti tuotantokapasiteetin sekä laadun kehitykseen varmistaaksemme, että pysymme alamme edelläkävijöinä.
Yhdessä olemme saavuttaneet paljon tänä vuonna, ja nämä saavutukset antavat vahvan pohjan tuleville haasteille.
Katse tulevaisuuteen
2024 tulee olemaan merkittävä vuosi yrityksemme kasvun kannalta. Strategiamme mukaisesti jatkamme edelleen panostusta palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen. Kevään aikana uusien toimipisteiden laajentuminen tulee olemaan keskiössä, jotta saamme pääkaupunkiseudun, sekä Ruotsin tarjontaa kehitettyä mahdollisimman tehokkaasti.
Kasvun tuomia haasteita odotamme luottavaisin mielin ja tavoitteenamme on tehdä ensi vuodesta jälleen historiamme menestynein!
Kiitos vielä tästä vuodesta kaikille teille,
Joonas Järvensivu & Lavamiehet